Elenoora & Muukalaiset

Elenooran kotisivu!

Kuusamossa syntynyt ”Elenoora” on yrittäjäperheen tyttöjä joten ei ihme että itsestäkin tuli yrittäjä. Hierojan töitä vielä myös tekee mutta siirtymässä kansainvälisen hyvinvointi- yrityksen kouluttajaksi sekä musiikkibisneksen puolelle. Musiikki hiipi elämään vasta myöhemmällä iällä mutta sitäkin voimakkaamalla ”ryminällä” ja vei koko sydämen tai ainakin suuren osan siitä. Kovalla työllä ”Muukalaisten” kanssa hän pääsi siihen mihin oli tähdänytkin keikkailemaan :) ja singlekin on syntynyt. Veijon karaokeprinsessa 2006 Tähtiartistikisoissa finaalikarsintoihin 2007 ja Suven Sävelessä 2008 ja 2009 semifinaliin päässyt. Esikuvana ovat Marita Taavitsainen ja Paula Koivuniemi. Kari Tapion ja Johanna Kurkelan ”koskettavat” laulut ovat lähellä sydäntä. Kahden ihanan teinin äiti harrastaa liikuntaa, polttopuun tekoa sekä lukemista. Ruotsinkieliset laulutkin "taipuu" suussa tällä persoonallisella naisella joka on asunut Ruotsissa ja Oulun kautta asettui Kiiminkiin.